Näin pääset alkuun Tex-tekstieditorin kanssa

LaTex-pohjaiset tekstinkäsittelyohjelmat ovat monien tieteentekijöiden suosiossa. LaTex tekee kaunista jälkeä, opettelemalla jonkin LaTex-tekstieditorin käytön saa vaivatta ulkonäöltään julkaisuvalmiita artikkeleita. LaTex on näppärä erityisesti jos tutkimus sisältää yhtälöitä, taulukoita tai kuvia, lisäksi lähdeviitteiden hallinta oon Latexilla selkeää. Tällä ohjeella pääset alkuun LaTexin kanssa.

Tarkkaan ottaen LaTex on ladontajärjestelmä tai -kieli, jonka käyttöön käyttöön tarvitset LaTex-tekstieditorin ja käännösohjelmiston, joka kokoaa tiedestot ja jolla voit hallinnoida eri lisäosia (packages). Latex-ohjelmistot ovat ilmaisia ja käyttäjät kehittävät lisäosia jatkuvasti. Hallintaohjelmistona käytän itse Windowsilla MikTexiä ja Macillani minulla on MacTex, jonka mukana tulee TexLive hallintaohjelmistoksi. LaTex-tekstieditorina kummallakin käytän TexMakeriä, koska siinä on hyvä ennakointi eri komennoille, sekä toimiva graafinen ulkoasu. Tässä ohjeessa hyödynnetään siis TexMakeriä, mutta samoilla ohjeilla saat tiedoston kasaan myös muilla LaTex-tekstieditoreilla.

LaTex-tiedostossa yhdistetään itse sisältötekstiin koodi-tyyppisiä komentoja, joilla ilmaistaan vaikka kappaletta tai numeroituja kuvia. TexMakerin käytön oppii kuitenkin nopeasti myös ilman ohjelmointiosaamista. Suurin ero Wordin käyttöön on oikeastaan se, että wordilla kirjoitetaan tekstiä suoraan lopulliseen tulosteeseen kun taas LaTex-tiedostossa kirjoitetaan sisältöä ja komentoja notepadilta näyttävään .tex-tiedostoon ja lopullinen versio käännetään Pdf-muotoon. Pdf-julkaisun ulkoasuun, kuten fonttiin ja riviväliin, vaikuttavat LaTex-tiedostosi alkuun laittamat komennot.

Tässä ensiaskeleet ensimmäiseen Latex:llä tehtyyn artikkeliin. Kun pääsee alkuun löytyy vinkkejä yksityiskohtiin helposti googlaamalla.

1. Lataa MikTex tai MacTex (linkki Miktexin lataussivustolle: https://miktex.org/)
2. Lataa tekstieditori (linkki Texmakerin lataussivustolle: http://www.xm1math.net/texmaker/
3. Avaa TexMaker ja aloita kirjoittaminen

Artikkeli kirjoitetaan TexMakerissa keskellä olevaan osioon, joka alkaa dokumentin tyypin määrittelyllä: \documentclass{article}
Dokumentin sisältö kirjoitetaan komentojen
\begin{document} ja \end{document} väliin. Teksti käännetään pdf:ksi klikkaamalla ”quick build”. \usepackage{}-komento hakee tarvitut ominaisuudet käyttöön, esim tässä tapauksessa varmistamme ääkkösten toimivuuden \usepackage[utf8]{inputenc}-komennolla. Paketit ladataan MikTexin avulla ”install packages”, tosin monet ihan peruspaketeista, kuten ”inputenc” löytyy oletuksena.

Ennen kuin TexMaker kääntää tiedoston pdf:ksi, täytyy sinun tallentaa tiedosto. Käännettyäsi tiedoston, TaxMaker tallentaa useita tiedostoja samalla nimellä ja eri päätteillä. Halutessasi muokata artikkeliasi, avaa .tex-päätteinen tiedosto, muista ei tarvitse välittää (mutta älä poista niitä!)

Muista, että google on ystävä, netistä löytyy valtavasti forumeja ja ohjeita, joissa ratkotaan erilaisia Tex-haasteita ja ohjeistetaan miten luodaan upeita artikkeleita LaTexillä. Esimerkiksi lähdeviitteet saa toimivasti lisättyä bibtexin avulla (googlaa bibtex). LaTexillä saat tehtyä myös slideshow-esityksiä (googlaa latex beamer). Jos haluat kokeilla LaTexia ennen minkään ohjelman lataamista, selainpohjainen LaTex-tekstieditori Overleaf on näppärä (linkki sivustolle: http://www.overleaf.com/).

Tsemppiä huippuhienojen julkaisujen tekemiseen!

Mainokset

Vad vi kan lära oss av Robert M. Pirsig

I inledningen av Zen och konsten att sköta en motorcykel (Zen and the Art of Motorcycle Maintenance, 1974) skriver författaren Robert M. Pirsig att boken trots titeln

”varken bör eller kan den direkt föras till den omfattande litteratur som siktar till att ge direkta och faktiska informationer om den ortodoxa zenbuddhismen. Ärligt talat är den inte mycket till handledning när det gäller motorcyklar heller.”

Istället är det en bok om att upptäcka och om hur man förhåller sig till det nya; det är en filosofisk roman som tar avstamp i Sokrates läror, samtidigt som den är oförtäckt självbiografisk och bensinluktande jordnära. Vi rör oss bokstavligen mellan Minnesota och Kalifornien, och historien bärs framåt av förhållandet mellan en far och hans unga son. Varje vägskäl är ett beslut, varje raksträcka en utmaning och varje motorstopp ett problem. Det finns alltså många punkter som tangerar en skrivandet av en avhandling.

Under resan över kontinenten för berättarjaget filosofiska diskussioner kring epistemologi, etisk emotivism och vetenskapsfilosofi. Han anstränger förhållandet till sina närmaste och vänner genom att summera filosofins historia och klargöra den alltid aktuella – och 2500 år gamla – dispyten mellan universalister och sofister. Också detta kan kännas bekant for vissa doktorander, eller åtminstone deras närkrets.

Kvalitet och den rena sanningen

På ett djupare plan Pirsig utforskar definitionen av ”kvalitet” och den ”rena sanningen”, och deras inbördes förhållanden. Hans tes är att för att verkligen uppnå och uppleva kvalitet måste man samtidigt både omfatta dess krav och tillämpa dem på det man sysslar med. Det leder enligt Pirsig till både stor frustration och brist på tillfredsställelse, något som har behandlats i en annan post på denna blogg.

Vår jakt på den ”rena sanningen” menar författaren att härstammar från de grekiska filosofer som uppfattade ”sanning” i ett motsatsförhållande till ”det Goda” (Plato). Eftersom det rationella tänkandet naturligtvis inte kan ge ett allmängiltigt och uttömmande svar så utesluter tänkandet det Goda. Detta är något som är bekant för alla som tampats med sina forskningsfrågor. Därför krävs ett bredare, mer inklusivt förhållande till omvärlden. Kvalitet och sanning borde igen begreppsligt sammanföras, tillbaka till det som de gamla grekerna kallade ’arete’.

Skribenten själv

Men Pirsig ger insikt inte bara på skrivandet, utan också om skribenten. Enligt honom finns det två grundpersonligheter: de som lever i stunden och är intresserade av helheter, och de som är intresserade av detaljer, är rationella och vill veta orsaksförhållanden. Den senare förkroppsligas i mekanikern – bokens berättarjag – som använder sig av skötselmanualen för motorcyklar. Under sin resa inser han att också den andra grundpersonligheten har sina styrkor. Sålunda kan underhållet av motorcykeln vara antingen detaljrikt, långsamt och tråkigt, eller en njutbar och givande verksamhet som tillåter insikt och förverkligandet av sig själv. Det känns väldigt bekant från laptoppens tangentbord.

Det tog fyra år för Pirsig att skriva Zen och konsten att sköta en motorcykel. För att dryga på sina inkomster skrev han en del av tiden datormanualer på dagen och sitt manuskript på natten. Efter 126 refuseringar publicerades boken. Det inger hopp. Med tanke på min egen avhandling avslutas boken lämpligt med stycket:

”Självklart tar våra prövningar aldrig slut. Sorger och olyckor kommer och går…men nu finns här en känsla som inte fanns här tidigare, och den ligger inte bara på tingens yta, utan genomsyrar hela vägen in: Vi har segrat. Allt kommer att bli bättre nu. Sådant känner man liksom på sig.”

(Bild: By Source, Fair use, https://en.wikipedia.org/w/index.php?curid=9378211)

Varttuneemman jatko-opiskelijan motivaatiotekijät

Kuva: Andrew Neel / Unsplash

Suorittaessaan jatko-opintoja varttuneemmalla iällä (40+) joutuu jakamaan muutenkin riittämättömän tuntuista aikaa pois perheeltä ja työltä – muista vapaa-ajan aktiviteeteista puhumattakaan. Siksi on silloin tällöin paikallaan pysähtyä pohtimaan, mikä urakkaan motivoi. Esimerkiksi itse en ennen tätä kirjoitusta ole oikeastaan koskaan omaa jatko-opintomotivaatiotani jäsentänyt.

Työni on vakiintunut yksityiselle sektorille eivätkä jatko-opinnot siksi toimi ponnahduslautana perinteiselle akateemiselle uralle – esimerkiksi yliopiston palvelukseen tai muuten päätoimiseksi tutkijaksi. En myöskään tähtää esimerkiksi julkiseen tehtävään, johon jatko-opintoja saatettaisiin edellyttää. Olen kuitenkin tunnistanut seuraavia tekijöitä, jotka ajavat eteenpäin välillä tuskastuttavankin haastavan urakan kanssa. Tieteellisemmin jatko-opiskelijan motivaatiota on tutkinut ainakin Jenni Stubb.

Ulospäin suuntautuvassa ammatillisessa mielessä jatko-opintojen ja -tutkinnon eräs arvo itselleni on toimia erottautumistekijänä. Jatko-opiskelu on myös puolueeton tapa osoittaa yhteistyökumppaneille ja kollegoille kiinnostusta tutkimusaiheeseen ja kykyä todennetusti omaksua ja tuottaa uutta ja syventävää ammatillisesti merkittävää tietoa.

Sisäisesti motivoivana tekijänä kyse on omien tietojen ja taitojen lisäämisestä – tämä tuntuu ainakin itselleni kaikkein ilmeisimmältä motivaattorilta. On palkitsevaa kyetä jäsentämään monimutkaisia ongelmia ja löytää ratkaisuja niihin. Samalla saa välineitä mahdollisten uusien tulevaisuuden mahdollisuuksien toteuttamiseen.

Hieman vaikeammin jäsentyvällä tavalla kyse on myös inhimillisen perusuteliaisuuden tyydyttämisestä ja siihen liittyvästä löytämisen ilosta. Helpompiakin tapoja näiden motivaatiotekijöiden täyttämiseksi saattaa tosin olla olemassa.

Erääksi motivaatiotekijäksi voi kaiketi myös lukea kuulumisen joukkoon, johon pääsy on rajoitettua.

Motivoivaa on myös yleisempää hyvää palveleva jäsennetyn tiedon tuottaminen tiedeyhteisön käyttöön. Suomen kaltaisella pienellä kielialueella ei liene ylitarjontaa minkään alan tieteellisestä tiedosta. Lisäksi jatkotutkimus palvelee myöhempää tutkimusta esimerkiksi lähdemateriaalina ja näin jatko-opiskelija lunastaa paikkansa osana tieteentekijöiden ketjua.

Omien motivaatiotekijöiden tunnistaminen ja listaaminen on helppo ja halpa väline jatko-opintojen edistämiseen!

Free Your Mind – and the Text Will (?) Follow

Väitöskirjan suunnittelu ja kirjoittamisessa alkuun pääseminen on prosessi, johon liittyy useita, ellei peräti lukuisia portteja vartioineen. Jo pohjiksi sinulta on edellytetty hyvällä arvosanalla suoritettuja maisteriopintoja, vaikka ihan hyvin voisi argumentoida, että on älykästä opiskella ja tehdä gradu ennen kaikkea nopeasti. Aika harva kai tietää jo ylioppilaana tahtovansa lisää kivoja lakkeja, joten tavoitteet lienevät opiskeluissa monilla pitkälti työelämään valmistavia. Kunnes jokin aihe alkaa viekoittelemaan.

Kohtaamiset portinvartijoiden kanssa tihenevät kun leikkiin tosissaan ryhdytään: opinto-oikeuden hakemista tiedekunnasta, rahoituksen metsästystä herra ties (vaan ei kerro) mistä, tohtorikoulutuspaikasta kilvoittelua tutkimusohjelmissa tai työantajan suostuttelua pieneen harrastevapaaseen. Ja ketähän alani meritoitunutta osaajaa kiinnostelisi edistää juuri minun ideaani ohjaajuuden merkeissä? 

Näiden opinnollishallinnollisten kisojen rinnalla siirrytään seuraavaksi kamppailemaan myös tieteen tekemisen saralla: Täytyisi tuottaa tarpeeksi laadukkaita ideoita artikkelikokoelman tai monografian pykäämiseksi. Näkökenttään ilmestyy uutta tuottavan idean jalostaminen, teorian valinta ja rajaaminen, lukeneisuuden osoittaminen, valtamerellinen mahdollista aineistoa (josta mikään ei ihan osu ideaan) sekä menetelmien moninaisuus ja ainakin joidenkin kohdalla myös vaativuus. Hyväänkin tutkimusideaan liittyy niin monia hajoavia osia, että oman tuotoksen vieminen fiksujen opiskelijakollegoiden, mainitun meritoituneen osaajan ja seminaarin professorikunnan eteen voi aluksi tuntua vähän pökerryttävältä ajatukselta.

Oikeasti julmin portinvartija olen kuitenkin minä itse. Miksi panttaan, vaiheilen ja pelaan aikaa jokaisessa käänteessä? Tohtoriopinnothan ovat periaatteessa itseään korjaava härveli. Jokainen outputti jonka härveliin laitat, tulee takaisin aiempaa ehompana inputtina. Professori kertoo runsauden pulaan nääntyvälle opiskelijalle, mitä ainakin on tehtävä. Meritoitunut osaaja auttaa ideoimisessa. Seminaaritoverit tarjoavat vertaistukea. 

Härveliin kannattaa laittaa ideoita raakileena. Täytyy yrittää päästä ripeästi alkuun, aikatauluttaa tekemiset huolella ja tehdä antaumuksella silloin kun tekee. AAA-metodi. Antaumuksella tekeminen silloin kuin kerran tekee onnistuu parhaiten, kun on aikatauluttanut itselleen myös ne jaksot, jolloin ei jatko-opiskele.

Kuva: Janne Takala

Janne

Getting started with your PhD Dissertation

Photo credit: Drew Coffman/Flickr

In the beginning of the PhD dissertation writing it can be difficult to navigate your way through the studied field. Many questions like the following might arise: What is my contribution? Am I sure this has not already been done? Does this altogether make sense? Especially as one might have many ideas and possibilities ahead, it might be difficult to choose which direction to go to. Knowledge in many fields can be overwhelming in volume and going through everything done thus far can be a real challenge. Thus many seem to get stuck with the question: where do I even begin?

Here are a couple of things I have found useful at the start of my dissertation writing that have helped me find my way and start writing:

Present your work. Having to pitch your ideas and formulate a summary of your research goals can be very helpful in disentangling your research focus. First presentations can be quite scattered, but by presenting a couple of times in front of different audiences can be extremely helpful, especially in terms of received feedback and generated discussions. Feedback may be varied so it also helps to be critical towards comments and questions received and take into account only the relevant pieces of advice or constructive criticism.

There is no such thing as presenting too many times. In my third month of studies I presented my research plan three times (in two different countries) in front of different audiences. Even though this might sound tasking, the gained benefit far exceeded the personal input.

Ask for feedback. Even though presentations are a good way of reflecting one’s thoughts, it is not a bad idea to discuss personal research-related views and ideas with other people in and outside the studied field. Especially if one strives for generalizable and understandable findings, it is good to pitch ideas to people outside your field and see whether your approach and questions make sense to them.

Set deadlines early on. Because PhD dissertation work is relatively individual it can easily lack structure, especially compared to lower levels of studying. Therefore it is essential to yourself create structure by introducing frequent deadlines from the very beginning. There are many ways to keep track of your schedule, from (online) calendars to time-management apps (e.g. Toggle or Timely). Personally (old school as I am), I use my paper calendar, where I write down my official deadlines. Moreover, the above-mentioned presenting can help with deadline setting and following, as it gives incentive to finish and polish ones work before presenting it to a larger audience.

Be active. Even though the stereotype of lonely PhD work is widespread, it doesn’t have to be that way. By being active inside your faculty, attending conferences, workshops and presentations (in additions to all the “obligatory” lectures) you get to know what is currently going on in your field and it gives excellent networking opportunities for future collaboration possibilities. Also, getting to know the people in the faculty and discussing research-relevant themes with other PhD candidates, post-docs and professors, can further your understanding of the practical aspects of writing and publishing, and help you formulate your expectations and plans for the near future.

Näin saat nopeasti tehtailtua tekstiä

Kuva: LEEROY Agency Pixabay

Onko sinulla vaikeuksia saada aikaan tekstiä? Ruutu ammottaa tyhjänä, etkä keksi mitään sanottavaa.

Seuraavaksi esittelen viiden kohdan listan, joka auttaa saamaan suhteellisen helposti aikaan tekstiä oman työn teoriaosaan. Tämä keino ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sillä pääsee nopeasti ja helposti kirjoittamisen makuun.

1. Ota esiin sähköinen lähde (artikkeli tai e-kirja).
2. Ala lukea.
3. Heti kun löydät jotain sopivaa tekstiä, kopioi se sellaisenaan tekstitiedostoon ja merkitse asianmukaiset viittaukset perään. Muista lisätä teos lähdeluetteloon, jos se ei siellä vielä ole.
4. Kun lähde on kahlattu loppuun, ja tiedostosi on täynnä tekstiä, voit alkaa muokata sitä omaan työhösi sopivaksi.
5. Ole tarkkana plagioinnin kanssa! Tietoa plagioinnista ja vilpistä löydät muun muassa Helsingin yliopiston sivuilta: https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/mita-ovat-vilppi-ja-plagiointi

Suunnittelua käsitetyökalulla

Kerrotaan, että Immanuel Kant kirjoitti siveysopilliset perusteoksensa noin neljässä kuukaudessa.  Ennen kirjoittamiseen ryhtymistä hän kuitenkin suunnitteli teostaan jopa seitsemäntoista vuotta.

Suunnitteleminen on olennainen osa väitöskirjatyötä, vaikkei Kantin tapaiseen ajankäyttöön pyrkisikään. Väitöskirjaa koskeva suunnittelu näkyy yleensä, hahmotelmana, dispositiona, sisällysluettelon luonnoksena tai vastaavana tekstinä.  Tekstimuoto ei kuitenkaan välttämättä kuvaa tutkimuskohteeseen sisältyviä riippuvuussuhteita riittävän havainnollisesti.  Tämä osoittautui minulle hankalaksi kohtuullisen laajan aineiston ja runsaasti käsitteitä sisältävän oikeustieteellisen kirjan suunnittelussa. Oli avartavaa, kun tutkimusmenetelmä-seminaarissamme pyydettiin esittämään tutkimuskohdetta koskeva hahmotelma muutoin kuin luettelona, esimerkiksi mind map miellekarttana tai käsitekarttana.

Ilman edeltävää kokemusta käsitekartoista kokeilin kolmea apuohjelmaa, joista kaikista on olemassa maksuttomat perusversiot tietokoneelle (ainakin Mac) ja tabletille. Muitakin on tietysti tarjolla pilvin pimein. Kokemus oli positiivinen.

Simplemind+ (ei siis se kasaribändi)  https://simplemind.eu

On yksinkertainen ja kätevä miellekarttaohjelma, jolla esim. toiminta- tai   sääntelympäristöä koskevia riippuvuuksia tai henkilörelaatioita on helppo luonnostella. Käyttäjäpalautteen perusteella tuota näytettiin käytettävän myös opintomuistiinpanojen tekemiseen.  (Esimerkkikuva: Sääntelympäristön kuvaus – SimpleMind)

CmapTools https://cmap.ihmc.us

On monipuolisempi käsitekarttojen laadintaan tehty ohjelma, joka ulkoasultaan on ehkä hieman vanhahtava. Se on kätevä  esim. erilaisten päättelyketjujen kuvaamiseen. (Esimerkkikuva Ilmastodenialismin päättelyperusteet – CMapTools)

 

Xmind https://www.xmind.net

on monipuolinen käsitekarttojen, SWOT-kuvien ja muiden esitetapojen hahmotteluun. Jos haluaa hankkia muutaman euron lisenssin, voi käsitekartoista tulostaa suoraan word tai excel-muotoisia sisällysluetteloita tai laskentataulukkojen pohjia. Oman hahmotelmani luonnostelin tällä työkalulla ja viimeistelin sen suunnitelmaksi wordillä.

Hyviä väitöskirjoja on toki tehty ja tehdään edelleenkin perinteisessä muodossa laadittujen hahmotelmien muodossa. On myös selvää, ettet voi korvata tekstimuodossa laadittua suunnitelmaasi pelkällä käsitekartalla. Kun näitä työkaluja on helppo käyttää, ja niitä voi kokeilla ilmaiseksi,  suosittelen kokeilemaan hetken aikaa oman tutkimussuunnitelmasi tai jonkin tutkimuksesi osa-alueen ideointia tällaisella työkalulla.  Se on todennäköisesti palkitsevaa ja jos ei niin, niin ehkä positiivisella tavalla paljastavaa. Käyttöönotto tai käyttäminen ei vaadi nörtin taipumuksia.

Kuvaukset mind mapista ja käsitekartoista löydät alla olevista linkeistä

OPH Mind Map

Wikipedia käsitekartta

Kuva J. Terämaa CC BY-NC-ND

Kirjoitusprosessi ja pastan keittämisen jalo taito

Istun tietokoneen ääressä ja jumittaa. Ei pelkästään niska ja hartiat vaan myös ajatukset. Kursori vilkkuu ruudulla, mutta kirjoittamisesta ei yksinkertaisesti tule mitään. Tai syntyvät lauseet ovat täysin irrallisia toisistaan, ilman että ne muodostaisivat järkevää kokonaisuutta.

Antaa olla, menen tekemään ruokaa.

Luovuus vaatii taukoja

Väitöskirjan kirjoittaminen, kuten mikä tahansa kirjoitustyö, vaatii luovuutta. Pitäisi saada aikaan joku uusi, mahdollisesti jopa merkittävä tutkimustulos. Uuden luominen ei kuitenkaan tapahdu käskien vaan aivojen saadessa puuhastella vapaana.

Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala patistaakin ihmisiä terveeseen laiskuuteen. Hänen mukaansa luovuus vaatii rytmisyyttä: tekemiseen lomaan tarvitaan erimittaisia taukoja ja toimettomuutta. Luovuus edellyttää, että ajatuksilla on aikaa syntyä ja kypsyä. Väitöskirjantekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa, etteivät tutkimustulokset välttämättä synny nyky-yhteiskunnan arvostamalla tavalla ”tehokkaasti”, vaan ne ottavat oman aikansa.

Luovuus vaatii myös riman laskemista alemmaksi. Hakala kannustaa maisteriopiskelijoita: ”Ota tavoitteeksi huono gradu. Vasta silloin rentoudut, ja vain rentona voit olla luova.” On ihan ok kirjoittaa huonoa tekstiä ja parannella sitä myöhemmin ajan kanssa, kun aivot ovat saaneet vapaasti työstää materiaalia.

Mitä tekemistä luovuudella on pastan keittämisen kanssa?

Pastaveden kiehumista odotellessa ajatukset lähtevät liikkeelle. Mitä sitä halusikaan tekstissään sanoa? Voisiko asioiden esitysjärjestystä muuttaa? Hei, näinhän tämä meneekin! Pitää rynnätä hakemaan paperia ja kynä, etteivät hyvät ideat karkaa. Ruoan tullessa pöytään kirjoitusprosessi onkin äkkiä pyörähtänyt hyvän matkaa eteenpäin. Nyt tiedän mitä seuraavana päivänä tietokoneen ääressä ryhdyn työstämään.

En todellakaan ole kuin keskinkertainen kokkaaja, mutta useat hyvät ideat niin väitöskirjaan kuin muihinkin kirjoitustöihin ovat syntyneet aivojen askarrellessa vapaana ruoanlaiton aikana. Tauon ei tietenkään välttämättä tarvitse tarkoittaa ruoanlaittoa. Se voi tarkoittaa myös kävelyretkeä, neulomista, kattoon tuijottelua – mitä tahansa, mikä päästää mielen vapaalle.

Tämänkin blogikirjoituksen kehittely tapahtui odotellessa veden kiehumista.

Kuva: sgrunden, Pixabay

SALAINEN ASE (minun metodini)

Tutkimustyö tiivistyy ahaa-elämykseen ja pienimuotoiseen älynväläykseen. Lyhyessä hetkessä yksittäiset havainnot ja isot teemat jäsentyvät johdonmukaiseksi tarinaksi. SE ON SIINÄ! Nyt se täytyy (vain) kirjoittaa!

Helppo homma! Väitöskirjan käsikirjoituksen muokkaaminen 600 sivuisesta tiiviiksi 223 sivuiseksi paketiksi kolmessa viikossa tarkoittaa käytännössä istumista tietokoneen näytön ääressä. Varsinaisen työn ohessa tämän harjoituksen toteuttaminen edellyttää fyysistä maksimisuoritusta.

Pää painuu eteen, hartiat menevät kasaan, selkäranka vetää notkolle, katse ohjaa pään liikettä sivulle aineistokasoihin ja takaisin näyttöpäätteelle – ees taas. Tuntikausia. Tauotta. Kunnes paketti valmistuu, maanantaiyönä klo 1:15.

Miten fysiikka voi kestää? Yksinkertaista: minulla on salainen ase.

1) Järjestelmällinen ja tehokas venyttely on olennaisen tärkeää väitöskirjatyössä (prospective):

• Venyttely ennaltaehkäisee lihasjumeja ja kolotuksia;
• Venyttelyn myötä veri kiertää myös aivoissa paremmin siivittäen tieteellistä ajattelua korkeampiin ulottuvuuksiin;
• Venyttelyssä kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota istumatyön ongelmakohtiin, eli niskaan ja hartioihin, selkään, lantion alueeseen ja lonkankoukistajiin sekä takareisien lihaksiin;
• Ennen venyttelyä lihasten kevyt verryttely lämmittää työstettävät osa-alueet, ja lämmön vaikutusta voi tehostaa asianmukaisella pukeutumisella (esim. tanssijoiden trashbag pantseilla ja villa-asusteilla);
• Pitkäkestoiset, rauhalliset venytykset toimivat kokemukseni mukaan väitöstutkimusjumeihin parhaiten.

2) Voltaren-kipugeeli täydentää venyttelyä ja hoitaa jo syntyneitä väitöstutkimuskolotuksia (retrospective):

• Geelillä saat kohdennettua hoidon väitöstutkimuksen kuormittamaan lihasryhmään;
• Huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti niska- ja hartialihaksiin, joissa olevat jumitukset voivat pahimmillaan estää ajattelua ja tieteellisiä läpimurtoja.

 

Väitöstutkimuskolotusten ennaltaehkäisyyn ja hoitoon tulisi suhtautua vakavasti, järjestelmällisesti ja sitoutuneesti. Fyysisen suorituskyvyn ylläpitäminen on olennaisen tärkeää kirjoitustyön deadlinen lähestyessä. Päänuppi kestää kyllä mitä tahansa, mutta kestääkö fysiikkasi kovaa rasitusta ja stressiä?

Suosittelen sisällyttämään venyttely (prospective) – voltaren (retrospective) -metodin osaksi väitöstutkimustyön menetelmiä.

 

Photo by Karina Carvalho / Unsplash.com

 

Miksen mielestäin sua saa?

Näin laulaa Laura Voutilainen. Mutta miten Voutilainen ja väitöskirjan teko liittyvät toisiinsa? 

Tuskin mitenkään, mutta moni väitöskirjan kirjoittaja miettii näin myös omasta tekeleestään, jonka läsnäolo kalvaa mieltä. Havaintoni väitöskirjaprosessista onkin monin paikoin parisuhteisiin rinnastuva. Väitöskirjaprosessissa käydään pitkälti läpi sama tunneskaala ihastumisen epävarmuudesta kyllästymiseen. Pahimmillaan erotaan ja parhaimmillaan rakastutaan niin kovasti, ettei toista voi käsistään päästää (esitarkastukseen). Voutilaisen kappaleen sanoitus ”enhän edes nimees tiedä” kylläkin kuvaa ongelmaani väitöskirjani otsikoinnista tällä hetkellä. 

Tämä blogikirjoitus tuskin tarjoaa viisastenkiveä väitöskirjaonneen, mutta seuraavat havainnot parisuhteista sovellettuna väitöskirjaprosessiin mahdollisesti helpottavat sitä.

1. ”Päätä ensin, mitä haluat elämältä (väitöskirjalta).”

Olen usein kuullut kysymyksen ”miksi kirjoitat väitöskirjaa?”. Kysymys jotenkin närkästyttää joka kerta. Ehken ole siis itsekään varma, miksi kirjoitan sitä. 

Parisuhdetta kuin väitöskirjaakaan ei kovin heppoisesti aloiteta ennen kuin asiaa on perusteellisesti harkittu. Ennen väitöskirjan aloittamista on jokaisella jokin motiivi sen aloittamiseen. Jokin syy, mitä sen avulla halutaan saavuttaa. Motiivi voi olla ulkoinen; sillä halutaan saavuttaa jokin arvo, akateeminen ammatti tai rahaa. Syy voi olla myös sisäinen, jolloin tutkimus jo itsessään on riittävän palkitsevaa. Mahdollisesti väitöskirjan tekoa ohjaavat monetkin syyt näistä. 

Parisuhdevinkki jatkuu edelleen: ”kun sen tietää, päättämilleen asioille pitää antaa huomiota”. Väitöskirjaprosessia tyypillisesti rytmittää voimakas keskittyminen itse kirjoittamiseen eikä niinkään ns. henkimaailman jutut sen ympärillä. Havaintoni onkin se, ettei kokonaiskuvaa laajemmalla mittarilla tule kovinkaan paljoa ajateltua. Asiaa tarkemmin ajateltuani väitöskirjaprosessin mielekästä etenemistä voisi välillä vauhdittaa ajatus sen perimmäisistä motiiveista. Mielestäni väite on näin ollen ihan relevantti jokaiselle väitöskirjan tekijälle. 

2. ”Parisuhteen (väitöskirjan) kuuluukin olla työläs.”

8 064 tuntia, 1008 päivää, 48 kuukautta tai 4 vuotta. Ja tämäkin on vain alakanttiin menevä ohjeellinen arvio väitöskirjan työmäärästä. Väitöskirjaan mahtuu siis mukavan riittävästi työtä. Väitöskirjatutkimuksen työläyttä pahentaa vielä se, että tutkimusta tehdessä puolet on turhaa, mutta et tiedä vielä mikä puoli. Se on vain hyväksyttävä. Se on tutkimuksen väistämätön luonne.

3. ”Luovu ideaalista.”

Hämmentävää. Juurihan saman listan mukaan tuli tietää tulevaisuus ja pitäytyä siinä. 

Väitöskirjaprosessia saattaa helposti varjostaa ns. pohjoiskorealainen ajattelumalli, jossa väitöskirjatutkimuksen lopputulos ja kaikki muukin on jo etukäteen päätetty. Tästä ideaalista ei kesken kirjoitusprosessia hevin luovuta.

En voi kiistää, etteikö päässäni olisi tiettyjä ideaaleja siitä, miltä valmis väitöskirja näyttää ja mitkä sen johtopäätökset voisivat olla, mitä kappaleita se ainakin sisältää, milloin väitöskirja on ainakin viimeistään oltava valmis jne. 

Parisuhdevinkki jatkuukin seuraavasti: ”Silloin, kun asiat eivät mene suunnitellusti, on hyvä hetki opetella rentoutumaan, tekemään uusia suunnitelmia, joustamaan ja hyväksymään väistämättömät muutokset.” 

Kokemusperäisesti neuvossa on jotain perää. Väitöskirjani solmukohdat ovat tiivistyneet niihin hetkiin, kun väitöskirjaani koskevat ideaalit ovat olleet koetuksella. Asiat ovat kuitenkin ratkenneet juurikin siten, että olen luopunut ideaaleista; teemoista, aiheista, rajauksista ja siirtänyt ne toiseen tiedostoon lepäämään ainakin hetkeksi. 

Jälkeenpäin ajatellen ideaalista luopuminen on toiminut aina, vaikka se siinä hetkessä on tuntunutkin kovin raskaalta. Luopuminen ideaalista voi tarkoittaa myös luopumista itselle rakkaasta pitkästäkin tekstinpätkästä, jonka luomiseen on käyttänyt huomattavasti aikaa. Ainahan on silti mahdollista kirjoittaa toinen monografia tai artikkeleita näistä väitöskirjaan sopimattomista paloista. Näin ainakin itse aion tehdä.

4. ”Pidä huoli hyvinvoinnistasi.” 

Kliseinen ohje, mutta relevantti myös väitöskirjan tekijälle. Yksinkertaisesti ns. takki tyhjänä ei vaan synny mitään järkevää. Mutta ainahan ei voi olla myöskään täydessä iskussa väitöskirjan tekemiseen. Väitöskirjan tekemisestä ei silloin kannata tehdä erityisen epämukavaa. 

Väitöskirjan kirjoittajan hyvinvointia ei kuitenkaan kauaskatseisesti lisää yksinomaan se, että pitää aina vapaapäivän silloin kun kirjoittaminen ei huvita. Tekemättä jättäminen näet kasaa vain ahdistusta ja se haittaa myös seuraavien päivien tekemistä.

Epätoivotun väitöskirjatympääntymisen ehkäisemiseksi ja näin oman hyvinvoinnin lisäämiseksi kannattaakin väitöskirjaprosessin ns. huonoihin päiviin varata jotain kevyempää väitöskirjaan liittyvää tekemistä. Se voi olla artikkelien lukemista tai lähdeluettelon päivittämistä. Tällainen tekeminen tulisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tehdä. 

Toki vettäkin kuulemma kannattaa juoda riittävästi.